Myytävät kohteet
Tällä sivulla esittelemme tällä hetkellä rakenteilla ja myynnissä olevia asuntokohteita. Hankimme tontin ja perustamme siihen asunto-osakeyhtiön, joka tulee omistamaan kyseisen rivi- tai kerrostaloyhtiön. Toimimme kohteissa pääsääntöisesti ns. perustajaurakoitsijana ja vastaamme koko hankkeen toteuttamisesta suunnittelusta aina valmistumiseen saakka. Käytämme kohteissa ammattitaitoisia arkkitehti- rakenne-, lvi- ja sähkösuunnittelijoita, jolloin lopputuloksesta tulee laadukas ja kestävä.
Pyrimme kaikessa rakentamisessa siihen, että asukkaat olisivat tyytyväisiä asuntohankintaan. Lisäksi ratkaisujen tulisi kestää aikaa ja säilyttää arvonsa myös tulevaisuudessa. Hyvin suunnitellussa asunnossa on myös mukava asustella.
Rakentamisessa käytetään mahdollisuuksien mukaan puumateriaaleja ja muita vähähiilisiä materiaaleja. Materiaalien käsittelyyn on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta hukkaa syntyisi mahdollisimman vähän ja kaikki materiaalit saadaan kuivissa olosuhteissa paikoilleen. Noudatamme rakentamisessa luonnollista vuodenkiertoa siten, että hyvän sään aikaan saadaan vesikatto päälle ja lämmitys ajoissa käyntiin. Pyrimme ajoittamaan sisustustyöt kuivaan talviaikaan, jolloin ollaan mahdollisimman lähellä tavanomaisia kosteusolosuhteita.
Pirkkala
Vasamakuja 2, 33960 Pirkkala
As Oy Pirkkalan Vasamapuisto
Pirkkala
Vasamakuja 6-8, 33960 Pirkkala
As Oy Pirkkalan Pikku Pietari
Ylöjärvi
Hiilimiiluntie 2, Haavisto
As Oy Ylöjärven Hiilimiilu
Tampere
Kaakamonkaari 6, Hervantajärvi
As Oy Hervantajärven Karpalo
Kangasala
Jokirannantie 5, 36110 Kangasala
As Oy Kangasalan Jokiranta